keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Melkein luolilla

Pyöräilimme risteykseen ja aloitimme matkamme Kong lor luolille. Vastatuulta. Jo toisena päivänä peräkkäin. Näimme pian, että tie alkaa nousta tai paremminkin jalkamme tunsivat. Päivän etenemisvauhti laski normeista 16 km\h vaivaiseen 12 km\h. Erittäin jyrkät 4 km nousut saa jalat happoille. Palkkioksi saimme sitten hienoimmat maisemat tähän saakka. Tiet olivat hyvässä kunnossa, mutta reunaa ei paljonkaan ollut. Reilut 44 km myöhemmin saavuimme Ban Nahinin kylään. Matkaa luolille olisi vielä 45 km. Olimme kuitenkin uupuneita ja päätimme jäädä kylään yöksi. Hyvä huone maksoi 10 € ja huomenna menemme luolille.
Kohtasimme taas aikaisemmin mainitseman pyöräilevän pariskunnan. Menimme paikalliseen muonituskeskukseen syömään. Kappas, siellähän he istuvatkin. Heidän nimensä ovat Andre ja Kayla Sao Paulosta. He ovat kolmen vuoden matkalla! Meidän matka tuntuu viikonloppuvapaalta tuon rinnalla. Tien päällä he ovat olleet 21 kuukautta kiertäen Eurooppaa ja Kiinaa. Nyt läpi Laosin, Kambotsaan ja sieltä Thaimaan kautta Malesiaan.
Kävimme vielä illalla syömässä ja rupattelemassa. Sovimme tapaavamme jos vain mahdollista Kambotsassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti