Perjantaina matkaan. Ensimmäisen matkapäivän kohde on Takeo. Pieni kaupunki, jossa tiesimme olevan majataloja. Matka kaupungista ulos sujui mukavasti. Olimme etsineet toisen reitin ja vältimme valtavan tietyömaan, joka kiusasi meitä Killing fields vierailulla. Matkaa oli 75 km ja päivän lämpötila 37 astetta. Matka kuitenkin sujui kuumuudesta huolimatta lähes viidessä tunnissa. Takeosta löysimme helposti guesthousen ja kuosittautumisen jälkeen suuntasimme metsästämään ruokapaikkaa. Valitettavasti emme löytäneet mitään kelvollista. Harhailimme 4 km turhaan. Onneksi törmäsimme toriin ja pieniin kauppoihin, joista ostimme muonitukset mukaamme. Korjasin ja huolsin hieman pyörääni ja asensin uuden sisärenkaan. Majatalon lähistöllä pidettiin häitä, jotka tuottivat meluhaittaa illalla ja seuraavana päivänä.
Lauantaina jatkoimme Kampottiin. Keskikertaisen aamiaisen jälkeen suuntasimme tien päälle. Vaihtamani uusi sisärengas kesti vain 10 km, kunnes paukahti. Vaihdoin vanhan korjatun sisäkumin tilalle ja matka jatkui. Pieni myötätuuli vauhditti menoamme ja päivän keskinopeus nousi yli 21 km\h. Matka taittui nopeasti vaikka lämpötila nousi jo päivällä 39 asteeseen. Aurinko poltti, mutta matka jatkui. Olemme rakastuneet katukahviloihin, joissa kamppaillaan keskipäivän kuumuutta vastaan varjoissa olevilla riippumatoilla. Siinä siemaillessa paikallista Sting energiajuomaa saa voimia takaisin. Emme taaskaan syöneet mitään päivän aikana ja saavuimme vajaan kuuden tunnin jälkeen Kampottiin. Olimme etsineet majataloja jo valmiiksi, mutta ensimmäinen oli täynnä ja toista emme löytäneet. Sitten rikkoimme matkasääntöämme. Sääntö on: "jos ei ole yöpymispaikkaa valmiina, niin kaupunkiin saavuttaessa ensiksi syödään ja sitten tutkaillaan majapaikkaa". Muuten teemme huonon valinan väsyneinä ja nälkäisinä. Niin valitettavasti nytkin. Valitsimme huonosti ja huone ei ollut mieluinen. Ilmastointikoneesta tuli homeen hajua. Kävimme syömässä Rikititavi-ravintolassa. Ruoka oli hyvää, mutta olimme niin väsyneitä päivästä ettemme pystyneet nauttimaan siitä täysin siemauksin. Uupuneina kaaduimme sänkyyn.
Sunnuntain aloitimme aamiaisella Epic arts kahvilassa, joka työllistää paikallisia vammaisia. Aamiaisen valmistikin kuuro kokki. Heidi söi leipää ja itse kokeilin paikallista kaurapuuroa. Ruuat olivat hyviä ja rahat menivät hyvään tarkoitukseen. Päivällä kiertelimme kaupunkia ja valmistauduimme huomiseen pyöräilyyn. Kävimme myös hieronnassa ja ihailimme ranskalaista arkkitehtuuria. Suunnitelimme aluksi, että olisimme olleet päivän pitempään. Huono huone ja haluamamme aktiviteettitarjoajan sairastuminen muutti kuitenkin suunnitelmia. Illaksi varasimme sunset cruisen. Lähdimme joenvartta ylös venellä katselemaan auringonlaskua ja maisemia. Pimeän tultua kävimme katsomassa tulikärpäsiä. Paluumatkalla guesthouseen kävimme vielä ostamassa tuoreita duplingeja ja nuudeleita.
Maanantai. Kirjauduimme pois guesthousesta ja suuntasimme aamiaiselle. 2 Sisters oli toinen kaupungissa toimiva hyvänrekeväisyyskahvila. Paikka auttaa kodittomia lapsia saamaan kodin ja työtä. Aamiainen oli herkullinen ja täyttävä. Sillä jaksamme pyöräillä hetken aikaa. Ohjelmassa oli 50 km pyöräilyä. Lämpötila näytti jo lähdössä 33 astetta, joten päivästä tuli taas hiostava. Pyöräily sujui loistavasti pienen myötätuulen avittamana ja olimme jo puolenpäivän aikaan määränpäässä. Löysimme guesthouseja, mutta laatu oli heikko. Läävätkin maksoivat 12 $. Löysimme kuitenkin kohtuu siistin paikan ilmastoinnilla 15 $. Laukkujen purkamisen jälkeen huomasimme, ettei huoneessamme ole juoksevaa vettä. Menimme valittamaan ja omistaja vain totesi: "jollei kelpaa voitte lähteä". Niin me sitten lähdettiin. Pyöräilimme loput 50 km Sihanouk Villeen ja pääsimme kaupunkiin jo neljäksi. Loppu ei ollut helppo. Hirmuiset mäet verottivat meitä viimeiset 15 km. Luulisi, että kun saapuu rannikolle, maa olisi tasaista. Olimme päivää aikaisemmin määränpäässämme, joten piti löytää väliaikainen yöpymispaikka. Otimme opiksemme Kampotin tapauksesta ja suuntasimme ensin syömään, mutta matkan varrella bongasimme hulppean näköisen guesthousen sivukadulla. Ajattelimme paikan maksavan maltaita, mutta Heidin kysyessä hintaa, osottautui huone 20 $ arvoiseksi. Paikka oli aivan uusi. Pari kuukautta sitten avattu. Olimme todella tyytyväisiä. Hotellilla kuosittautumisen jälkeen kävimme syömässä ja kaupassa. Huomenna matka jatkuu varamaamme hotelliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti