Perjanatai alkoi meillä laiskasti. Aamiaisen jälkeen löhöilimme parvekkeella puoleen päivään. Katsoimme tv:tä ja makoilimme. Yhden jälkeen lähdimme lounaalle kaupungille. Tarkoituksena oli mennä uuteen paikkaan, mutta paikka aukeaa vasta myöhemmin iltapäivällä. Menimme Corner-ravintolaan, jossa olimme pari päivää sitten syömässä. Otin nautaa Kampotin pippureilla ja Heidi katkarapuja. Tuoreet pippurit ovat todella hyviä. Selkeästi huomaan eron Suomessa myytävään tavaraan. Vietimme lounaspaikassa haluttua pidempään, koska ukkoskuuro hyökkäsi. Ensimmäinen sade 78 päivään :). Vettä tuli reippaasti muutaman minuutin ajan, mutta emme haluneet lähteä märille kaduille.
Iltapäivän ohjelmaan kuului visiitti fitness resortissa, jota Ranskalainen kaveri pitää muutaman kilometrin päässä meidän hotellista. Paikka oli hieman kulahtanut, mutta hyvä treenaamiseen. Ensiksi treenamisimme ominpäin hieman lukkopainia ohuen tatamin päällä. Hommasta ei tahtonut tulla oikein mitään. Tatami oli niin ohut, että kaikki rajummat liikkeet (heitot, alasviennit ja sveebit) piti jättää tekemättä. Seuraavaksi alkoi rankka Muay thai -tunti. Ranskalainen kaveri veti puolitoista tuntia treeniä taivasalla. Olin treenin jälkeen aivan rikki, koska kaveri päätti "kouluttaa" minun vasenta jalkaa kestämään osumia. Minun oli vaikea kävellä pois tunnin jälkeen. Samoin jalanpohjat kärsivät karhean betonin päällä treenaamisesta ja jalkani oli verisillä rakoilla. Heidikään ei ollut tyytyväinen treeniin. Tekniikkan opetusta ei ollut ja saimme lyödä ja potkia ihan miten halusimme. Olisimme toivoneet hieman thai tyylin opetusta. Ruhjeisina palasimme kaupungille ja menimme syömään vielä ennen hotellille paluuta.
Lauantai. Heräsimme hieman tavallista aikaisemmin, koska party boat lähtee satamasta klo 9. Ohjelmassa biletystä, chillailua ja snorklausta koko päivän. Pyöräilimme rantaan ja jätimme pyörät matkanjärjestäjän toimiston eteen. Huomasimme jo satamassa, että päivä tuulinen ja laiva keinui reippaasti. Heidi popsi pahoinvointipillerin matkan alussa ja laivan henkilökunta jakoi niitä myös muille asiakkaille. Menomatkalla meilkein kaikki matkustajat nukkuivat allekirjoittanut mukaanlukien. Eipä oikein ollut party party -meinikiä. Saavuimme tunnin matkan jälkeen lahteen, jossa pääsimme snorklaamaan. Pyörimme vedessä noin kolme varttia. Korallit olivat hienot, mutta elottomat. Vain joitakin kaloja ja merisiilejä. Laivalle päästyämme söimme keskinkertaisen lounaan ja matka jatkui kohti läheistä saarta. Perille päästyämme meitä odotti valkoinen hiekkaranta ja turkoosi vesi. Paikka oli seesteinen ja menimme rannalla sijaitsevaan baariin nauttimaan virvokkeita ennen uimista. Vesi oli mukavan lämmintä ja todella kirkasta. Palasimme vielä lojumaan baariin ennen takaisin lähtöä. Paluumatka meni samoissa tunnelmissa kuin menomatka. Kaikki meilkein nukkuivat. Todellinen partyboat.
Takaisin päästyämme matkasimme Sandan-ravintolaan syömään illallisen. Ravintolassa järjestettiin myös tanssiesitys, jossa tanssi paikan oppilaat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti