sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Mui Ne -> Nha Trang

Vatsataudit hidastavat menoamme edelleen. Heidi ei ole oikein toipunut uudesta taudistaan ja tämän takia jätimme pyöräilyn väliin. Siirryimme Nha Trangiin bussilla. Olimme siellä päivää aikaisemmin kuin on tarkoitus, joten etsimme meille hotellin yhdeksi yöksi. Mika ja Pirjo (Heidin vanhemmat) ovat hankkineet meille kihlajaislahjaksi viikon hotellit Sunrise Nha Trang beach Hotel & Spasta. Neljän tähden luksusmajoitus odottaa :).
Lähdimme Muinesta klo 13.30 VIP bussilla, joka oli muuten ajoissa! Paikka oli sellainen, jonne palaan vielä joskus. Hieman kallis, mutta meno rannalla on mahtavaa. Säätkään ei suosineet kite surfingiä. Taisimme kuluttaa kaiken tuulen pyöräilessämme tänne. Harmittavaisesti lähdimme juuri silloin pois kun paikallinen ravintola järjestää ison juhlan. Matka Nha Trangiin sujui ongelmitta ja löysimme vielä halvan hotellin nopeasti. Huone irtosi 9 €:lla. Ilta oli myös loistava. Menimme syömään kaupungin parhaaksi kehuttuun ravintolaan ja ruuat olivat maineensa arvoisia. Varsinkin karamellisoitu possu saviruukussa vei kielen mukanaan. Loistavan aterian päätteeksi siiryimme läheisen hotellin katolla sijaitsevaan roof top loungeen nauttimaan cocktaileja. Heidi nautiskeli mojiton ja itse siemailin baileys pohjaisen kahvijuoman samalla kun chillout soi kaiuttimista. Ilta oli mitä rennoin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti