sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Matka Patongiin, (Phuket)

Aamiaisen jälkeen kävimme punttisalilla ennen pakkaamista ja lähtöä. Hotellissa oli kerrankin irtopainot koneiden lisäksi. Suihkun ja pakkauksen jälkeen checkasimme ulos. Kävimme vielä lounaalla ja jäätelöllä suosikiksi nousseessa Baskin Rabbitissä. Taksin metsästäminen linja-autoasemalle oli haastavaa. Yritimme saada mittarilla olevan auton, mutta turhaan. Matka oli kuskeille liian pitkä. Moni kieltäytyi, kun kuuli minne olimme menossa. Lopulta matka irtosi 250 bahtiin, eli noin 80 liikaa. Kuski ajoi meidät vauhdikkaasti asemalle ja olimme reilusti ajoissa. Ostimme liput valtion VIP-bussiin ja odottelimme kolmisen tuntia lähtöön. Bussi oli aivan luksusta. Penkin sai melkein makuuasentoon ja bussi viileni todella kylmäksi. Alkumatkasta tv:stä pyöri 47 roninia, joka oli kelpo tekele. Matkan piti kestää 11,5 tuntia, mutta tavalliseen tapaan olimme pari tuntia myöhässä. Tällä kertaa se oli mukavaa, koska kahvilat olivat auenneet, joten pääsimme pikaisesti aamiaiselle. Ennen aamiaista piti vielä päästä linja-autoasemalta Patongiin. Asemalla oli normiksi muodostunut taksikusetus. Paikalliset väittävät, että vain taksilla pääsee. NIINPÄ. Pienin tiedustelun jälkeen löydämme minibussin, joka vie Phuketin keskustaan ja sieltä toinen bussi Patongiin. Hyppäsimme bussiin, suharoimme keskustaan, valtasimme bussin ja tuntia myöhemmin Patongin ranta oli silmiemme edessä.
Menimme lähistöllä olevaan kahvilaan vetämään aamiaiset ja jatkoimme matkaa. Hetken aikaa harhailimme etsiessämme hotellia, mutta onneksi paikallinen koppalakki opasti meidät oikeaan osoitteeseen. Hotellilla otin torkut ja kuosittauduimme kunnolla. Kävimme pikaisesti lounaalla ja takaisin lepäämään. Illalla kävimme keskustassa sporttibaarissa päivällisellä. Mukava omistaja ja hyvää ruokaa. Päivä sai mukavan päätöksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti